Köyliö-seuran vuosikokouksista yleistä
Köyliö-seuralla on alusta alkaen ollut käytäntönä kutsua vuosikokouksiin ulkopuolisia luennoitsijjoita tai järjestää omin voimin esityksiä ajankohtaisista aiheista. Alla on lyhyet selostukset kokousten oheisohjelmista.
Kunkin oheisohjelmaselostuksen perässä on avattavissa tuon kokouksen pöytäkirja sekä joko toimintasuunnitelma seuraavalle vuodelle tai edellisen vuoden toimintakertomus.
Ennen kokousta juotiin tietenkin kahvia ja syötiin täytekakkua, hiukan suolaistakin oli tarjolla.
Syyskokous alkoi klo 14.00.
Noin klo 14.30 tutkija ja bioarkeologian dosentti Ulla Nordfors Turun yliopistosta kertoi, mitä uudet tutkimukset Köyliönsaaren merovingiaikaisista haudoista paljastavat. Tässä vaiheessa tupsahti sisään vielä iso joukko aiheesta kiinnostuneita, mutta kaikille löydettiin tuolit.
Luennon jälkeen katsottiin vielä video Vantaan Kotiseutupäivien yhteydessä pidetystä Suomen Kotiseutuliiton vuosikokouksesta, jossa Köyliö-seura palkittiin Vuoden 2024 kotiseutuyhdistyksenä.
Syyskokouksen pöytäkirja
Köyliö-seuran kevätkokous oli 17.3.2024 Lallin koululla. Hallitus ja muut toimijat saivat vastuuvapauden, kun kokousväkeä oli informoitu sanoin, kuvin ja numeroin vuoden 2023 runsaasta ja tuloksekkaasta toiminnasta. Kokouksen päätteeksi kotitalousopettaja emerita Kaarina Toivola valotti kokousväelle ryijyjen mielenkiintoista historiaa ja esitteli sekä seuran lahjoituksena saaman Köyliö-ryijyn että köyliöläisen Jakobin uni- ryijyn. Ansiokas esitys sai raikuvat aplodit ja Kaarina Toivolalle annettiin kiitoksena Köyliö-kuvioinen hartiahuivi.
Teksti Helena Santala, kuva Samuli Vahteristo
Samuli Vahteristo esitteli uusimman Köyliist-kirjan nro 18, Legendaarinen Lallis. Toimitus- ja aineistotyössä avustaneita myös huomioitiin. Kuvassa vasemmalta Sakari Kesonen, Markku Rantala, Samuli Vahteristo, Pentti Laine, Simo Nummi, Tiina Reunanen, Tarja Putko, Tapio Putko sekä Köyliö-seuran puheenjohtaja Pirkko Peltola.
Klo 13.00 julkistettiin Köyliön hautausmaan esittelyvideon I osa. Videon esitteli Tuula Kytövuori. Heikki Saarinen kertoi osuudestaan videoäänenä ja Samuli Vahteristo videon kuvista ja elokuvallisen vaikutelman synnystä. Laadukas tallenne herätti keskusteltua.
Videon katsomisen ja yleisön esittämien kysymysten jälkeen Samuli Vahteristo esitteli Lämmin liki-neulekilpailun taidokasta satoa. Neulekilpailun parhaaksi arviointiraati oli valinnut Marja-Liisa Härkälän ontelotekniikalla tehdyt lapaset. Palkinnoksi hänelle ojennettiin Kotikolon Lankavahti-vanerikko. Muita kilpailuun osallistuneita töitä ei raati asettanut paremmuusjärjestykseen. Kiitoksena osallistumisesta heille, viidelle henkilölle, ojennettiin Köyliist 15- kirja Kaunista käsillä.
Kotiseutuliiton Kotiseudulle apurahan turvin toteutettuun Legendat Live- hankkeeseen liittyvän kyselyosuuden laatimisessa mukana olleet nuoret Lilja Tamminen ja Pilvi Rantala palkittiin elokuvalipuin ja karkkipussein. He arpoivat myös kyselyyn vastanneiden kesken kaksi elokuvalippua ja karkkipussia.
Kokouksen jälkeen Köyliön kappelineuvoston puheenjohtaja Tuula Kytövuori esitteli Köyliön Kappeliseurakunnan, Köyliö-seuran ja Satakunnan Elävän Kuvan Keskuksen kanssa yhteistyössä valmistuneen Köyliön kirkon opastusvideon.
Kevätkokouksen jälkeen pidettäväksi suunniteltu esitelmä Legendaarinen Lallis peruuntui korona-altistumisen vuoksi. Lalliksesta kertovan Köyliist’18-kirjan materiaalia kokoava julkaisujaoston puheenjohtaja Samuli Vahteristo johdatti taitavasti kokousväen aiheeseen. Lähes jokaisella kokouksessa olijalla oli mielenkiintoisia kokemuksia Lalliksen kulta-ajoilta. Tapio Putko, Sakari Kesonen ja Ilmo Huhtinen toivat Lalliksen tapahtumien järjestelyissä mukana olleina ansiokkaan panoksensa keskusteluun.
Kokouksen jälkeen Samuli Vahteristo näytti Silmäniloa ohikulkijoille- kilpailun kuvasatoa, jaettiin kuninkaanmäntykilvet ja kunniakirjat raadin valitsemille kauneimpien, idearikkaimpien ja hienoimmin valaistujen pihapolkujen kuvaajille. Palkinnot oli toimitettu saajilleen jo aiemmin.
Kokouksen teknisesti koolle kutsunut Sanna Kinnunen kertoi aluksi Teams-kokouskäytänteistä. Kokouksen yhteydessä ei luonnollisestikaan ollut esitelmää.
Tämän syyskokouksen jälkeen Suomen Kotiseutuliiton hallituksen jäsen FM Kristiina Syrjäsuo piti antoisan ja innostavan esitelmän aiheesta ”Kotiseututoiminnan merkitys hyvinvoinnille sekä näkökulmia saavutettavuudesta kulttuuritoiminnassa ja kotiseututyössä.
Ei kokousasioiden lisäksi muita asioita. Tämän kokouksen asioita pitää vielä täsmentää vuoden 2020 toimintakertomuksesta. jossa tuo vuoden kevätkokouksen asia varmaan on kerrottuna. Vuoden 2020 toimintakertomus on hyväksytty kevätkokouksessa 2021. Tuolloin on eletty korona-aikaa, ja kokouksia on saatettu pitää normaalista poikkeavin aikatauluin ja etänä.
Kokouksen jälkeen tutustuttiin Museoviraston Köyliö-seuralle lahjoittamiin, Köyliön vanhoihin valokuviin, joista oli laadittu 74 valokuvan näyttely kokoustiloihin.
Samuli Vahteristo esitteli uuden Köyliist’-kirjan ”Kaunista käsillä”.
Kalevi Salmi esitteli projektin, jonka myötä pyritään keräämään ja tallentamaan mahdollisimman paljon Köyliö-seuran lähes 20 toimintavuoden aikana eri tapahtumista otettuja valokuvia.
Aluksi kokouksen päätyttyä Pirjo Kotiranta ja Sirja Salmijärvi esittelivät kokousväelle uudet Köyliö-seuran myyntiartikkelit, erilaiset neulehuivit.
Mikko Eskolan esitelmä käsitteli sitä, miten netistä löytyy köyliöläisiä historiallisia kohteita. Hän esitteli mielenkiintoisen sivuston ja linkkejä, joista löytyy paljon tietoa köyliöläisistä kohteista. Sivusto linkitetään Köyliö-seuran kotisivulle, jossa halukkaat voivat siihen tutustua. Aineisto löytyy kohteesta ”koylionkohteet.blogspot.fi”
Kolmen kokousesitelmän yhteisotsikkona oli ”Pyhiinvaelluksia – lähellä ja kauempana”.
Tilaisuuden aluksi Pyhän Henrikin pyhiinvaellusyhdistyksen hallituksen jäsen Kalevi Salmi esitteli Pyhän Henrikin vaelluksen taustaa ja historiaa.
Sitten oli vuorossa Erkki Länsisyrjä, joka on tehnyt Turun yliopistossa Pro Gradu- maisematutkimuksen nimellä ”Legendan jälki maisemassa”. Hän kertoi Pyhän Henrikin tien merkitsemisestä 1975-79, jossa työssä köyliöläinen taiteilija Väinö Nummisto toimi aloitteentekijänä ja reitin merkitsijänä. Nummisto oli myös yli maakuntarajojen toimineen toimikunnan ensimmäinen puheenjohtaja. Reitillä alettiin järjestää määrävuosien välein yhä jatkuvia ekumeenisia pyhiinvaelluksia vuodesta 1983. Länsisyrjä esitteli reitin kulkua.
Tilaisuuden päätteeksi Seija Muurinen kertoi useista vaelluskokemuksistaan tunnetulla Santiago de Compostelan reitillä.
Kokouksen päättyä nautittiin Lallin koulun vanhempain yhdistyksen laittamat kahvit herkullisine tarjottavineen.
Kahvitauon jälkeen akatemiantutkija Sanna Lipkin piti mielenkiintoisen esitelmän Köyliön kirkon remontin yhteydessä löytyneistä hautatekstiileistä.
Ennen kokouksen alkua klo 14.00 kuultiin Satakunnan museon johtaja Juhani Ruohosen esitelmä ”Satakunta vuotta sitten”, sisällissodan tapahtumista Satakunnassa.
Puheenjohtaja Asser Lehtoranta lahjoitti esitelmän pitäjälle kaksi Köyliist’-kirjaa; Köyliist’ -12 ja Köyliist’-13.
Kokouksen päätteeksi kuultiin FT Mikko Heikkilän mielenkiintoinen esitelmä, joka pohjautui esitelmöitsijän kirjoittamaan kirjaan ”Kuka oli herra Heinärikki”. Mikolle ojennettiin kiitokseksi Köyliist-kirjat 12 ja 13.
Kokousesitelmän korvasi tutustuminen museon antiin, Emil Cedercreutz`in veistoksiin, taiteilijakoti Harjulaan sekä maahengen temppeliin.
Luontoasiantuntija Inkeri Hurme kertoi haittakasveista ja niiden torjumisesta.
Liisa Nummelin Satakunnan Museosta selosti miten kulttuurimaisemaa ja sen rakennuskantaa voi vaalia.
Inkeri Hurmeelle annettiin lahjakortti, jolla hän voi lunastaa Köyliist 13-kirjan ja Liisa Nummelin sai Köyliist 12- kirjan.
Ennen varsinaista syyskokousta pidettiin Köyliö-seuran 15-vuotisjuhlaseminaari. Tilaisuus aloitetiin kahvituksella. Yleisölle tarjottiin Pitopalvelu Mäntyrannan valmistama täytekakku ja kahvit. Tarjoilusta huolehti Kankaanpään kylätoimikunta.
Seminaarissa oli kaksi esitelmää.
Markku Monnonen Kotiseutuliitosta piti esitelmän aiheesta ”Kotiseutuyhdistyksen merkitys muuttuvassa yhteiskunnassa”.
Teija Kirkkala Pyhäjärvi-instituutista esitelmöi aiheesta ”Köyliönjärven parhaaksi- järven tila ja hoito”.
Molempien esitelmien jälkeen syntyi vilkas keskustelu.
Kokousesitelmänä oli Hannu Orpon esitys Köyliö-seuran historiasta.
Jaakko Ojala elävöitti esitystä valokuvin.
Syyskokouksen aluksi Köyliön Meijerin omistaja, Maarit Markkula, esitteli meijeriä. Esittelyn jälkeen juotiin kokouskahvit herkullisine tarjoiluineen.
Mauri Krusberg piti esitelmän aiheesta ”Paluumuuttajia ja -tulokkaita”. Esitelmä käsitteli riistaeläimiä.
Kalevi Salmi esitteli museotyöryhmän asioita Maurin jälkeen.
Pöytäkirjassa ei mainintaa ”oheistapahtumista”: Varsinaista vuosikokousesitelmää ei ollut vaan sen korvasi konsertti Seurakuntatalolla.
Kokouksen jälkeen Leena Järnfors esitteli pihakilpailuun osallistuneet pihat;
Anneli ja Timo Lehtonen Kepolasta, Antero ja Mirja Seppä Ristolasta, Leena ja Timo Nummelin Lähteenkylästä, Olavi Linturi Korvenkylästä, Sirkka ja Samuli Vahteristo Kankaanpään kylästä, Marja-Liisa ja Markku Turkki Vuorenmailta ja Kaj Ahlgren Kankaanpään kylästä.
Kaikki kilpailuun osallistuneet saivat kunniakirjan osallistumisestaan, ja voittopihan omistaja Kaj Ahlgren sai uniikki lasilautasen kaiverruksella ”Köyliön kaunein piha 2013”.
Esitelmän aiheesta ”Pyhiinvaellusmerkkejä meillä ja muualla” piti Pyhän Henrikin Ekumeenisen Pyhiinvaellusyhdistyksen hallituksen puheenjohtaja O.P. Jouni Elomaa. Elomaan nimen edessä olevat kirjaimet O. P. tarkoittavat, että hän on dominikaanisääntökunnan maallikkojäsen. Elomaa itse on vaeltanut myös isoilla Euroopan pyhiinvaellusreiteillä, kuten esimerkiksi Santiago de Compostelassa, Lourdesissa ja Fatimassa.
Pyhiinvaelluksessa on Elomaan mukaan tärkeintä irtautuminen arjesta. Syynä pyhiinvaellukseen voi olla lupauksen täyttäminen (votiivilahjat, keskiaikaisten kirkkojen merimiesten lahjoittamat laivat, rahauhrit), hyödyn saavuttaminen (paraneminen, syntien sovittaminen, katumus), reliktit eli pyhäinjäänteet ja halu kuolla pyhillä paikoilla.
Jouni Elomaan mukaan Pohjoismaissa on yli 60 pyhimystä, melkein kaikki ”tuontitavaraa” eli maahanmuuttajia, jotka tulivat lähetystehtävissä tänne. Lisäksi ortodoksisella kirkolla on 200 pyhimystä tällä alueella ja 160 Petsamossa kuollutta marttyyria.
Jouni Elomaa valotti yleisemmin pyhiinvaellusmerkkien funktiota keskiaikaisessa ja myöhemmässä käytännössä.
Hän esitteli myös Suomesta, ja yleisimmät muualta Pohjoismaista, löydetyt merkit ja niiden taustaa. Jonkin verran hän esitti myös ajatuksia, millainen pyhän Henrikin pyhiinvaellusmerkki voisi olla.
Ennen vuosikokousta järjestettiin pieni juhlahetki KUVA-hankkeessa mukana olleiden muistamiseksi. Itse vuosikokouksessa Kalevi Salmi esitteli hankkeen tapahtumia ja tuotoksia vuosikokouksen osallistujille.
Susiasiantuntija Antti Impola Eurajoelta esitelmöi susista.
Kokouksen jälkeen KUVA hankkeen vetäjä Kalevi Salmi esitteli Köyliön info tauluja.
Kevätkokoukseen Kari Uotila oli valinnut esityksensä otsikoksi ”Fokuksessa Yttilän Otta ja Köyliönjärvi”. Häneltä oli juuri ilmestynyt kirja Avauksia Ala- Satakunnan historiaan, joka sisälsi mm. artikkeleja sedimenttitutkimuksista, lähinnä Euran ja Köyliön alueelta. Tutkimukset tehtiin maakairausnäytteistä, joita Köyliössä otettiin järven pohjasta. Luonnollisesti Uotila Köyliössä paneutui tavallista perusteellisemmin kertomaan Köyliön sedimenttitutkimusten tuloksista, joka meitä tietenkin kiinnosti.
Kokouksen jälkeen sukututkijakonkari Juhani Vihervirta esitteli omat yhdistyksensä, Satakunnan Sukututkimusseuran ja Pyhäjärviseudun Sukututkijat. Samalla hän kertoi sukututkimuksesta yleensä ja lähiseudun, ennen muuta Köyliön, kirkonkirjojen saatavuudesta.
Kalevi Salmi esitteli 1700-luvulla Köyliöön saapuneen rakuuna Gunnar Hjerpen, hänen laajan suureksi osaksi Köyliöön asettuneen sukunsa sekä siitä siitä tehdyn kirjan.
Molemmat tutkijat esittelivät videotykkiä käyttäen menetelmiä, joilla itse kukin voi tavoittaa sukunsa juuria.
Kevätkokouksen yhteydessä MMM Anna Paloheimo Pyhäjärvi-instituutista kertoi ”Köyliönjärven ja –joen ulkoisen kuormituksen vähentäminen (KULKU)”-hankkeesta:
Raportin pääsanomia ovat hänen mukaansa mm.
-Köyliönjärveen kohdistuva kuormitus on edelleen moninkertainen järven luontaiseen sietokykyyn nähden.
-Järven suurin tulouoma Ketelinoja vastasi lähes puolesta järveen kohdistuneesta kuormituksesta. Viisi eniten kuormittavaa ojaa olivat alenevassa järjestyksessä Ketelinoja, Kissanoja, Sirttalanoja, Mustaoja ja Maununoja
-Valtaosa eli lähes 70 % järveen kohdistuvasta kokonaiskuormituksesta tuli loka-joulukuun välisenä aikana
Oheisesta linkistä voi lukea raportin kokonaisuudessaan
http://www.köyliönjärvi.fi/image/pdf-tiedostot/kuormitusraportti210110.pdf
Ellei linkki jostakin syystä toimi kunnollisesti, voi käyttää myös linkkiä http://www.köyliönjärvi.fi/
Oheisohjelman aiheeksi oli valittu tulossa oleva Köyliist- kirja ”Länteen”. Sen alkupuolta- Amerikkaan muuttoa- esitteli Samuli Vahteristo ja loppupuolesta- Karjala-osiosta- kertoi Juhani Kaatonen.
Jaakko Ojala kaivoi esiin mahtavan kavalkadin valokuvia koivukujasta vuosikymmenten varrelta ja totta kai se kirvoitti keskustelua.
Sastamalalaisen Juha Kujansuun aiheena oli Köyliössä sijainnut Sotavankileiri I, ainoa Suomessa toiminut upseerivankila. Juha Kujansuu on tutkinut tätä aihetta ja sotavankiasioita yleisemminkin ja niistä myös kirjoittanut, joten meillä oli jälleen tilaisuus kuunnella asiantuntevaa luennoitsijaa.
Köyliö-seuran kevätkokouksen yhteydessä 27.3.2008 päivittivät riistahoitopäällikkö Mauri Krusberg ja petoasiamies Antti Härkälä petotilanteen Satakunnassa ja eritoten Köyliössä: Susikanta on kasvanut Satakunnassa nelinkertaiseksi. Köyliönjärven itäpuoliselle alueelle on asettumassa yksi alfasusipari ja jäljistä on luettavista, että pentuja on odotettavissa.
Susilauman reviiri Köyliöön?
Vuonna 2006 yksittäisten susihavaintojen määräksi Satakunnassa arvioitiin 190 yksilöä. Vuoden 2007 lopussa susihavaintojen määräksi samalla alueella arvioidaan noin 83 yksilöä. Muiden petojen kohdalla havaintojen kasvu Satakunnassa on ollut hitaampaa. Ilveshavaintojen lukumäärä lisääntyi sadalla yksilöllä ja karhuhavaintojen määrä kasvoi 11 yksilöllä. Ilveshavaintoja oli 911 ja karhuja nähtiin 50. On huomattava, että havainnoissa saattaa olla kyse usein saman yksilön näkemisestä eri havaintopaikoissa, Krusberg painotti. Susiparin reviiri on noin tuhat neliökilometriä. Krusbergin mukaan maastosta tehtyjen havaintojen perusteella kaikki merkit viittaavat siihen, että Köyliönjärven itäpuoliselle metsäalueelle on syntymässä uusi susilauma. Toisesta laumasta poisajettu nuori naaras hakeutuu valtaamaan uutta reviiriä, jolta löytyy sopivasti syötävää. Kun alueelle vaeltaa sopiva uros syntyy uusi laumanjohtajapari eli alfapari. Naaras tulee sukukypsäksi yksi- ja koiras kaksivuotiaana. Susilaumassa yleensä vain johtava pari saa paritella. Kiima-aika on keväällä ja kantoaika on kaksi kuukautta. Emo synnyttää pennut maahan kaivettuun pesäluolaan, ja pennut ovat syntyessään täysinemostaan riippuvaisia. Pentueissa on keskimäärin neljä pentua. Krusbergin mukaan pentujen kasvaessa laumaan jää pari naarasta huolehtimaan seuraavasta pentueesta. Naarassusi pystyy jopa valeraskauden myötä tarvittaessa imettämään toisen naaraan pentuja. Laumasta karkotetut nuoret sudet voivat vaeltaa uutta reviiriä etsiessään jopa useita satoja kilometrejä. Susille asetettujen seurantapantojen myötä voidaan osoittaa pötypuheeksi se, että susia olisi eläinpuistoista tai luonnonsuojelijoiden toimesta muualta siirretty LänsiSuomeen, Krusberg painotti. Riistahoitopiirit ja Riistantutkimuslaitos seuraavat petokantojen kehitystä vapaaehtoisten petoyhdysmiesten kautta, joita on maassamme 1 500. Köyliön alueella petoyhdysmiehenä on Antti Härkälä ja Pekka Väinölä, joille petohavainnoista pitää ilmoittaa. Viime vuoden aikana Härkälälle ja Väinölälle on tullut lukuisia soittoja susihavainnoista, lähinnä jäljistä tai raadelluista peuroista ja hirvistä. Köyliön alueelta on löydetty viime vuoden aikana 22 susien raatelemaa valkohäntäpeuraa ja kaksi hirveä. Aikuinen susi syö vuodessa noin 15 hirveä tai 60 valkohäntäpeuraa tai 90 metsäkaurista. Härkälän mukaan pääosa raadoista on löydetty peltojen tai ihmisasumusten läheltä. Sen mitä metsä kätkee sisälleen, voi vain arvata, kun tuntee susien tarvitseman ravinnon määrän. Asiantuntijoiden luento kirvoitti vilkkaan keskustelun. Köyliön Peräkalliossa asuva Pekka Rakkolainen kritisoi voimakkaasti EU:n ja Suomen valtion toimia näin laajan susikannan hyväksymisessä. Suurpedot eivät kuulu ihmisasumusten lähelle ja ne olisi metsästyksen kautta opetettava karttamaan ihmistä, ennen kuin viedään lapsi jonkun talon pihalta. Peräkalliosta löytää lähes päivittäin tuoreita suden jälkiä. Olen joutunut tuijottamaan sutta 30 metrin päästä. Se ei ole mukava tunne. Krusbergin mukaan susien metsästyslupa on kiven alla ja se vaatii melkoisen paperityön. Olisi hyvä jos ihmiset ilmoittaisivat petoyhdysmiehelle havainnoistaan, koska lupiin vaikuttaa havaintojen määrä. Tällä hetkellä on yksi lupa vetämässä Köyliön Riistahoitopiirin alueelle. Jos lupa tulee niin silloinkin suden saa ampua vain pihapiirin läheisyydessä. Suden jälki on Mauri Krusbergin mukaan suurikokoinen. Keskimitta on noin 9 senttiä leveä ja 12 senttiä pitkä.
Petoluento veti ilmeet vakavaksi, vaikka esim. karhuja alueella on näkynytkin vain harvakseltaan.
Siirtolaisuuden alkaminen Suomesta
Siirtolaisuus Suomesta alkoi 1860-luvulla, ensin Tornionjoki-laaksosta ja Ruijan suomalaisten keskuudesta. 1870-luvulla siirtolaisilmiö levisi Pohjanmaan rannikolle, erityisesti Kokkolan seudulle. 1880-luvulla siirtolaisuutta tapahtui koko Pohjanmaalta, Pohjois-Satakunnasta ja Ahvenanmaalta. Vuoden 1900 paikkeilla lähtijöitä oli jo koko maasta.
Koska siirtolaisuus alkoi Köyliöstä?
Kuntakohtaisia tietoja on saatavissa virallisista siirtolaistilastoista, passiluetteloista ja rippikirjoista. Muutamat seurakunnat laativat lisäksi luetteloita poissa olevista seurakuntalaisista. Muutamasta seurakunnasta löytyy myös erityinen ”Amerikan kirja”, johon on koottu seurakunnasta siirtolaiseksi lähteneet. Köyliöstä lähteneet siirtolaiset löytyvät lähinnä Turun ja Porin läänin passiluetteloista, ja luultavasti myös rippikirjoista. En ole Köyliön osalta perehtynyt jälkimmäisiin.
Ensimmäisten Köyliöstä lähteneiden siirtolaisten joukkoon kuului passiluettelojen mukaan kirkkoherra Mandellöf, jonka Calumetissa, Pohjois-Michiganissa toiminut suomalainen seurakunta palkkasi papikseen. Passiluettelosta Wilhelm Adrian Mandellöf ja hänen vaimonsa löytyvät 19.8.1899, joten Mandellöfin siirtolaisvuodet alkoivat syksyllä 1899. Jo seuraavana vuonna hän sai siirtolaisten keskuudessa merkittävän aseman, sillä hänestä tuli amerikansuomalaisen Kansalliskirkon johtaja, ja tällä paikalla hän oli aina vuoteen 1905 asti. Tällöin hän palasi Suomeen. Köyliö-seuran syyskokouksessa arveltiin kuitenkin, että Mandellöf ei ollut Köyliön vaan sen naapuriseurakunnan Säkylän sielunpaimen.
Mandellöfin Amerikkaan lähtö oli ”erikoistapaus”, vaikka häntäkin on syytä pitää siirtolaisena. Niin sanotun rahvaan siirtolaisuus näyttää Köyliössä alkaneen vuonna 1900, jolloin kuusi köyliöläistä sai ainakin passin Amerikkaan lähtöä varten. Nämä olivat torpparin poika Kalle Aukusti Mäenpää, torpparin poika Ville Vihtori Knuutila, päivätyömies Kustaa Wilhelmi Järvinen, torpparin poika Frans Akseli Uotila, torppari Johannes Vihtori Järitty ja itsellisen poika Kalle Wilhelmi Tegengren. On syytä uskoa, että nämä myös lähtivät siirtolaiseksi.
Kuinka paljon Köyliöstä?
Kuinka paljon siirtolaisia Köyliöstä kaiken kaikkiaan lähti? Olen laskenut, että ennen ensimmäistä maailmansotaa- siis vuosi 1914 mukaan luettuna- Köyliöstä lähti 273 siirtolaista. Kun koko Suomesta lähti tänä aikana noin 300 000 siirtolaista, oli köyliöläisten osuus pisara meressä. 1920-luvulla lähti ehkä vielä muutamia kymmeniä köyliöläisiä.
Siirtolaisuuden voimakkuus määritellään yleensä suhteessa asukaslukuun. Vuosina 1870-1914 Köyliöstä lähti kaksi siirtolaista vuodessa kutakin keskiväkiluvun 1000 asukasta kohti, hiukan vähemmän kuin Säkylästä ja hiukan enemmän kuin Eurasta, huomattavasti vähemmän kuin Hinnerjoelta ja Honkilahdelta- Pohjanmaan kunnista puhumattakaan.
Toholammilla tämä luku oli jopa 15.9. Valtakunnalliset vertailuluvut eivät tee kuitenkaan Köyliölle täyttä ”oikeutta”, koska esim. Toholammilta siirtolaisia alkoi valua Amerikkaan jo vuoden 1880 paikkeilla, Köyliöstä vasta vuonna 1900.
Ero Toholammin ja Köyliön siirtolaisuuden voimakkuudessa ei 1900-luvun alussa ollut näin suuri, vaikka toki Pohjanmaan kunnat nytkin olivat todella suuria siirtolaisten luovuttajia muuhun maahan verrattuna.
Yhteiskunnallinen rakenne
Köyliöstä lähti vuonna 1900 kolme torpparin poikaa, yksi päivätyömies, yksi torppari ja yksi itsellisen poika. Joukko on niin pieni, että sen perusteella ei voi tehdä yleistyksiä. Kun vuonna 1913 lähtijöitä oli 32, voi tästä jo tehdä joitakin päätelmiä. Tiedot on poimittu Turun ja Porin läänin lääninhallituksen passiluetteloista. 32 siirtolaisen yhteiskunnallinen tausta oli passiluettelon merkintöjen mukaan seuraava:
Talollisen poika 2, entinen torppari 1, torpparin poika 5, torpparin tytär 1, vuokraajan tytär 1, vuokraajan vävy 1, itsellinen 2, itsellisen vaimo 2, itsellisen poika 10, itsellisen tytär 2, mäkitupalaisen poika 1, renki 1, rengin poika 1, työmies 2.
Siirtolaisista on sanottu, että nämä olivat ”köyhää kansaa”, ja tämä pitää paikkansa tarkasti myös Köyliössä. Joukossa ei ollut yhtään talollista eikä edes torpparia. Talollisen poikia oli kaksi, Oskari Sigfrid Pietilä ja Vihtori Akseli Pietilä – olettamukseni mukaan veljekset. Suurin ryhmä koostui itsellisten pojista, mutta kaiken kaikkiaan 32 lähtijästä 30 oli maaseudun proletariaattia, ei ehkä kuitenkaan surkeimmassa asemassa ollutta, sillä nämä 30 köyhää olivat onnistuneet hankkimaan Amerikkaan matkalipun eli ”tiketin”. Ja tikettihän ei ollut halpa. Cunard-yhtiön linjalla matka Hangosta New Yorkiin maksoi vuonna 1913 noin 270 markkaa, Allan-linjalla Hangosta Quebeciin noin 230 markkaa. Rengin palkka lienee ollut tähän aikaan hiukan yli markka päivässä, piialla tuskin markkaakaan. Eli useimmat matkaajat turvautuivat lainarahaan. Rahaa saatiin aika usein jo Amerikkaan menneiltä, sieltä palanneilta, joskus ehkä sukulaisiltakin. Lainan maksamatta jättäminen oli harvinaista, mikä helpotti lainan saantia.
Siirtolaiseksi lähteneet olivat yleensä nuoria. Vuonna 1913 Köyliöstä lähteneissä oli 13 sellaista, jonka syntymävuosi oli 1893 tai sen jälkeen, ja kaksi ennen vuotta 1873 syntynyttä eli yli 40 vuoden ikään ehtinyttä. Vanhin oli entinen torppari Juho Ylen, joka Amerikkaan lähtiessään oli jo ehtinyt 59 vuoden ikään. On todennäköistä, että hänellä oli tukijoukko (omia lapsia?) odottamassa Amerikassa.
Suomalaisista Amerikan siirtolaisista yli 60% oli miehiä. Köyliön siirtolaisten joukossa vuonna 1913 oli seitsemän naista eli hiukan yli 20%. Yhden vuoden otoksen perusteella ei voi vielä sanoa, oliko Köyliön siirtolaisista yleensä poikkeuksellisen suuri osa miehiä.
Miksi siirtolaiseksi?
Siirtolaisten lähtösyyt olivat moninaiset, niin varmasti myös Köyliössä. Useimmat lähtivät kuitenkin ansiotyöhön. Hyvien suhdannejaksojen aikana Yhdysvalloissa oli tarjolla hyvin palkattua työtä. Vuoden 1900 paikkeilla rengin päiväpalkka oli markan paikkeilla, Amerikassa samaan aikaan ansaittiin dollari tai jopa enemmän. Kun yhdestä dollarista tähän aikaan sai viisi markkaa, oli palkka Amerikassa siis viisinkertainen. Tai ainakin se näytti siltä.
Poikkeuksellisesti lähtösyy saattoi olla moni muukin kuin ansiotyö. Esimerkiksi huonosti toiminut avioliitto saattoi johtaa miehen Amerikkaan lähtöön. Joskus syy oli rikos, poikkeuksellisesti asevelvollisuuden pakoilukin.
Minne Amerikassa?
Minne köyliöläiset Yhdysvalloissa ja Kanadassa hakeutuivat? Ensimmäisen maailmansodan kynnyksellä joku köyliöläinen löytyi varmasti Massachusettsista, New Yorkista, Ohiosta, Michiganista ja Minnesotasta. Ja todennäköisesti monesta muustakin osavaltiosta. Olen joskus kartoittanut vuonna 1905 matkalipun ostaneet koko Suomesta – ja ne, jotka saivat valmiin matkalipun lännessä olevilta sukulaisilta. Suomen Höyrylaiva Osakeyhtiön arkistosta löytyvistä matkustajaluetteloista saa tiedon siitä, minne matkalippu on oikeuttanut matkustamaan. Köyliö kuuluu sellaiseen ryhmään, jossa ovat mm. Säkylä, Eura, Honkilahti, Hinnerjoki, Kiukainen ja Yläne. Näistä kunnista lähteneistä joka kolmas hakeutui Massachusettsiin, hyvin paljon myös Michiganiin, New Yorkiin ja Ohioon. Ja vaikka Minnesota oli tähän aikaan todellinen ”suomalaisvaltio”, hakeutui sinne Köyliöstä ja sen naapureista vain vähän siirtolaisia.
Mitä Amerikassa tehtiin?
Suomalaisen siirtolaisen ammattitaito- niin myös Köyliöstä lähteneiden- rajoittui niihin töihin, joita tehtiin maa- ja metsätaloudessa. Se riitti Atlantin takaisessa työelämässä kuitenkin aika pitkälle. Yhdysvalloissa ja Kanadassa oli tarjolla työtä, joka vaati jaksamista mutta ei erityisosaamista. Työtä löytyi metsätyömailta, ja siinä jos joku niin suomalainen oli mestari. Paljon työtä oli tarjolla myös kaivoksissa. Se oli suomalaiselle outoa työtä, mutta tämä työ ei oikeastaan vaatinut muuta kuin voimaa ja taas voimaa. Oli myös tehtaita, jossa jaksaminen riitti: työhön ei tarvittu koulutusta. Entä suomalaiset naiset? Suurin osa näistä aloitti palvelustehtävissä. Tämän alan työtä oli tarjolla varakkaiden amerikkalaisten perheissä, mutta myös suomalaisissa ”poortitaloissa” eli asuntoloissa. Itärannikolla oli myös tehtaita, joissa tarvittiin naistyövoimaa.
Metsätyömailta, kaivoksista ja tehtaista hyvin monen suomalaisen tie kulki farmille, usein itse raivatulle. Kaikki tässä sanottu pätee myös köyliöläisiin. Köyliöläisten päämäärä itäisissä rannikkovaltioissa viitannee kuitenkin siihen, että aika moni aloitti siirtolaisvuotensa itärannikon tehtaissa. Suomalaisista naisista voisi vielä sanoa, että nämä avioiduttuaan jättivät yleensä työpaikkansa, tekivät amerikkalaiseen tapaan ”vain” kotiin liittyneitä töitä.
Palaava siirtolaisuus
Kaikki eivät jääneet pysyvästi Amerikkaan. Kuinka suuri osa palasi? Tähän kysymykseen vastaaminen on mahdollista mutta aika työlästä. En ole ryhtynyt selvittämään tätä kysymystä Köyliön osalta. Kun asiaa on aika paljon yleisemmällä tasolla tutkittu, on tulos ollut se, että ”pysyvästi” siirtolaiseksi lähteneistä 20-25% tekikin vain muutaman vuoden ”reissun” länteen. Alueella – Pohjanmaalla – jossa lähtijöiden joukossa oli paljon talollisia, paluuprosentti oli korkeampi kuin niillä alueilla, joiden siirtolaiset olivat lähtiessään rutiköyhiä. Arvailisin, että Köyliössä paluuprosentti olisi ollut noin 20 – ja kun lähtijöitä ennen ensimmäistä maailmansotaa oli 273, olisi pysyvästi lännestä Suomeen palanneita köyliöläisiä ollut noin 50. Paluu tapahtui yleensä siirtolaisen kotipaikkakunnalle eli köyliöläiset palasivat Köyliöön.
Siirtolaisten elämä Amerikassa
Kulunut sanonta määrittelee siirtolaisten elämän toteamalla, että Amerikkaan lähdettiin kultaa vuolemaan ja vielä puuveitsellä. Ja sanontaan kuuluu sitten vielä lisäys: Amerikan raitti ei ollut kultasannalla sannoitettu. Täsmennykseksi muutama sana siirtolaisen arjesta: Siirtolaiselle tarjolla ollut työ oli erittäin raskasta, oli sitten kysymys kaivos-, metsä-, tehdas- tai rakennustyöstä. Kevyttä ei ollut piiaksi hakeutuneen naisenkaan työ. Tämän lisäksi suhdannevaihtelut olivat jyrkkiä, ja siirtolainen oli usein ensimmäinen, joka menetti työpaikkansa ja viimeinen, joka sai uuden työpaikan.
Yhteiskunta ei tarjonnut työttömälle mitään tukea.
Suomalaisia syrjittiin monilla työmailla, koska nämä olivat aktiivisia ammattiyhdistysihmisiä ja osa hyvinkin radikaaleja vasemmistolaisia. Kommunistihan oli Amerikassa kirosana, ja suomalaisia kommunisteja oli aikanaan paljon. Amerikan kommunistisen puolueen jäsenistä 1920-luvun alussa jopa 50% oli suomalaisia! Suomalainen – niin kuin moni muukin siirtolainen- oli hidas englannin kielen oppimisessa, joten kielivaikeuksia riitti.
Vaikeuksista huolimatta useimmat siirtolaiset onnistuivat kohtuullisesti. Olen varma, että useimmat Köyliöstäkin lähteneet siirtolaiset – tai ainakin suuri osa – omisti jo 1920-luvulla talon ja auton, Suomeen jäänyt veli ja sisar pääsi tälle varallisuustasolle vasta kymmeniä vuosia myöhemmin, jos koskaan. 1900-luvun alussa tulleet siirtolaiset jättivät työelämän 1950-luvulla tai pian sen jälkeen. Siirtolaisten ”suuret kuolonvuodet” olivat 1960- ja 1970-luvulla. Tänään ennen ensimmäistä maailmansotaa siirtolaiseksi lähteneitä ei löydy enää lainkaan
Kokous oli ideoiva ja keskusteleva ja niinpä illan esityksetkin hoidettiin omin voimin. Aiheet olivat luonnollisesti valittu keskustelun herättämiseksi, ideoiden saamiseksi hallitukselle. Esittäjiä oli 3 ja esitykset olivat siksi lyhyitä:
Kalevi Salmi kertoi Köyliöön pystytetyistä infotauluista, Hannu Orpon aiheena olivat sotavankiasiat ja Jaakko Ojala tietenkin puhui vanhoista Köyliön valokuvista.
Ennen syyskokousta Rauno Vaara Tukholman yliopistosta kertoi yleistä geofysikaalisesta prospektoinnista ja tarkempia tuloksia maatutkaustutkimuksestaan Yttilän Ottassa.
Dosentti Kari Uotila kertoi Yttilän Ottan hautalöytöjen ajoitustuloksista ja dosentti Pentti Zetterberg luennoi aiheesta, Miten Kuninkaanmännyn ikä määritettiin.
Tilaisuus aloitettiin luovuttamalla numeroitu kappale Pala aitoa Kuninkaanmäntyä- lahjaesine kiitokseksi hyvästä yhteistyöstä seuraaville tahoille: Axel Cedercreutz (numero 1), Köyliön kunta (numero 5), Köyliön- Säkylän Sähkö Oy (numero 6), dosentti Pentti Zetterberg (numero 7), dosentti Kari Uotila (numero 8), Kankaanpään kyläyhdistys (numero 9) sekä Köyliön Lions Club (numero 10).
Köyliön seurakunnan kappale (numero 11) luovutetaan myöhemmin.
Jo lehdistötilaisuudessa ennen vuosikokousta jaettiin Pala aitoa Kuninkaanmäntyä seuraaville lehdille: Alasatakunta (numero 2), Satakunnan Kansa (numero 3) sekä Turun Sanomat (numero 4).
Syyskokouksen jälkeen kartografian erikoistutkija tohtori Heikki Rantatupa Jyväskylän yliopistosta kertoi vanhoista kartoista. Samalla hän esitteli monia Köyliön pitäjän karttoja aina 1600-luvulta saakka. Kartat oli Jaakko Ojala valokuvannut Tukholman Riksarkivetissa ja Tukholam Krigsarkivetissa, jonne hän, Heikki Rantatupa ja Kalevi Salmi tekivät valokuvausmatkan.
Unto Salon esityksen aiheena oli ”Satakunnan synty”. Aihe oli vaativa ja laaja, josta Salo tapansa mukaan selvisi ansiokkaasti.
Kokouksen alussa Johanna Rantala esitteli gradutyönsä ”Köyliön kartanon torpparien taloudellinen ja sosiaalinen asema 1784 – 1862”. Johanna Rantala laati tiivistelmän gradustaan ja luovutti sen Köyliö-seuralle mahdollista myöhempää käyttöä varten.
Johanna Rantalan jälkeen dosentti Kari Uotila kertoi tulevasta arkeologisten kaivausten esiselvityshankkeesta. Kohteena olisi Yttilän Otta, jossa tiedetään jo olevan noin 60 hautakuoppaa. Alue olisi tarkoitus mitata ja kartoittaa ja sen jälkeen tehdä 1-2 koekaivausaluetta. Mukaan pyrittäisiin saamaan harrastajia ja/tai koululaisia. Hankkeen olisi tarkoitus käynnistyä ensi keväänä.
Johanna Rantalan gradun tiivistelmä alkaa tämän jälkeen:
Johanna Rantala: Köyliön kartanon torpparien taloudellinen ja sosiaalinen asema 1784- 1862, tiivistelmä.
Johanna Rantala, Hinkalokatu 4 D 28 20540 Turku, Puh. 040 521 3371
Mahdolliset kommentit tai muut yhteydenotot kirjoittajalle. Luettavananne on 4-sivuinen yhteenveto pro gradu- tutkielmastani, joka hyväksyttiin toukokuussa 2004 Turun Yliopistossa Historian laitoksella.
Tutkielma on nimeltään ”Köyliön kartanon torpparien taloudellinen ja sosiaalinen asema 1784-1862” ja se on kokonaisuudessaan luettavissa mm. Köyliön kirjastoissa.
Tutkin pro gradu –työssäni Köyliön kartanon taloudellista ja sosiaalista asemaa vuosina 1784-1862. Tutkin, kuinka pysyvä tai epävarma torpparien sopimusoikeudellinen asema oli. Torpparien kannalta olennaista oli, paljonko he joutuivat tekemään päivätöitä ja maksoivat veroparseleita vuokransa vastikkeeksi. Sopimusten pitävyyteen vaikutti myös se, olivatko sopimukset suullisia vai kirjallisia sekä kauanko ne olivat voimassa.
Pelkkien sopimusten sisällön tutkiminen ei kerro riittävästi torpparien asemasta. Esimerkiksi, jos torpparin ja talonpojan sopimus oli suullinen ja se oli voimassa ainoastaan kymmenen vuotta, mutta talon tavan mukaan torppari sai elää torpassa sukupolvesta toiseen, koki hän olonsa suhteellisen turvatuksi. Toisaalta torppari, jolla oli pitkä sopimus, saattoi pelätä asemansa puolesta enemmän, jos kiivaalla isännällä oli tapana erottaa torpparinsa herkästi. Pelkkä sopimusten tutkiminen antaa harhaanjohtavan kuvan torpparien asemasta. Erilaiset tavat ja käytännöt vaihtelivat paikkakunnittain ja jopa taloittain. Tutkinkin sitä, miten Köyliön kartanossa kohdeltiin torppareita. Pysyivätkö he sosiaalisessa hierarkiassa paikallaan, vai oliko heidän asemansa jatkuvasti uhattuna? Saiko torppari olla torpassaan kuolemaansa saakka vai oliko häätö todennäköinen? Kuka torpassa sai jatkaa; siirtyikö torppa sukulaiselle vai menikö se suvun ulkopuoliselle? Torpan kehittäminen oli mielekkäämpää, jos torppaa sai jatkaa oma perillinen kuin jos se olisi mennyt kenelle tahansa kylänmiehelle.
Kolmantena näkökulmana on torpparien taloudelliset olot Mikä oli torpparien taloudellinen asema. Minkälainen oli torpparien maaomaisuus. Paljonko heillä oli karjaa sekä muuta irtaimistoa? Millainen oli torpparien omaisuuden suhde heidän maksamaansa vuokraan? Köyhtyivätkö vaiko rikastuivatko torpparit tänä aikana?
Torpparien sopimusoikeudellinen asema kiristyi keskimääräisesti hieman tutkimusaikana. Usein tätä asemaa on tulkittu päivätöiden kehityksen kautta. Keskimääräisesti päivätöiden määrä ei lisääntynyt kartanon torpissa. Kun irrottautuu keskiarvoista, havaitsee, että osalla torpista päivätöiden määrä lisääntyi, kun taas osalla päivätöiden määrä väheni.
Tilalle tulivat kovemmat parselimaksut. Uusien torppien pienemmät maksut laskivat keskiarvoa. Parselimaksut nousivat tutkimusaikana kaikissa torpissa. Osalle torpista tuli arvokkaampia vilja- ja voimaksuja. Kaupunkimatkojen määrä lisääntyi kaikilla torppareilla. Samoin pienempiä tuotemaksuja tuli runsaammin 1800-luvun alkuvuosikymmeninä.
Todellisen vuokrannousun arvioiminen on hankalaa, koska erilaisia tuotteita on mahdotonta vertailla keskenään. Vuokran voidaan sanoa nousseen jonkin verran kartanon torpissa.
Torpparien kanssa alettiin tehdä varhain kontrahteja, joissa sovittiin monipuolisesti torpparien oikeuksista ja velvollisuuksista. Kontrahdit oli kirjoitettu suomeksi. Viime kädessä sopimus ei velvoittanut kartanonisäntää. Pykälät olivat niin moniselitteisiä, että torpparin saattoi häätää tarvittaessa niiden perusteella. Sopimukset eivät kerro torpparien aseman pysyvyydestä käytännössä.
Köyliön kartanossa torpparit saivat yleensä viljellä torpassaan kuolemaansa saakka. Sääntönä näyttää olleen sukutorpparius, jonka mukaan joko torpparin poika tai tytär jatkoi torpan pitämistä. Tähän pyrittiin, jos se vain oli mahdollista. Useimmiten, jos säännöstä poikettiin, säännön noudattaminen oli mahdotonta; pariskunnalla ei ollut perillistä
tai he olivat liian nuoria. Suvussa siirtymiseen palattiin myöhemmin, jos vain mahdollista. Muutamassa tapauksessa torppari häädettiin kirkkorangaistuksen takia. Käsityöläistorpissa vaihdokset olivat tavallisempia. Eniten suvun ulkopuolisia vaihdoksia tapahtui 1800-luvun vaihteessa ja vastaperustetuissa torpissa. Torppa siirtyi suvun ulkopuoliselle useimmiten torpan taipaleen alkuvaiheessa. Toisaalta vanha torppari sai useimmiten asua torpassa kuolemaansa saakka, vaikka suku olisi vaihtunut. Torppa vaati aluksi enemmän työtä ja ulkopuoliset häiriöt vaikuttivat sen toimintaan ja vakavaraisuuteen helpommin. Pikkuhiljaa kartanossa vakiintui tapa pitää samoja sukuja torppareina
sukupolvesta toiseen. Torppareista alkoi tulla sulkeentuneempi ryhmä 1800-luvun puoliväliin mennessä. Torppariksi ei päästy entiseen tapaan, mutta sinä pysyttiin entistä herkemmin. Tässä suhteessa torpparien asema vakiintui tutkimusaikana.
Kysymys siitä, miten torpparit pysyivät taloudellisessa hierarkiassa, osoittautui vaikeaksi. Torpparien taloudellista asemaa kuvastavat lähteet ovat hajanaisia ja niiden vertaileminen keskenään on vaikeaa. Torpparien taloudellisen aseman muutoksista ei voida antaa vastausta. Kuten sosiaalinen asema, myös taloudellinen asema, vaihteli suuresti torpittain. Kartanon torpparit olivat keskimäärin suhteellisen varakkaita. Kartanon torppareilla oli keskenään hyvin erilainen omaisuus. Torpilla oli maata 14 tynnyrinalasta 86:een. Samoin perunkirjojen perusteella tutkitut omaisuudet vaihtelivat rutiköyhästä suhteellisen varakkaaseen. Voidaan sanoa, että kartanossa oli hyvin varakkaita, pieniin talonpoikiin verrattavia torppareita sekä köyhiin mäkitupalaisiin rinnastettavia torppareita. Käsityöläistorpparit olivat yleensä varattomampia kuin tavalliset torpparit.
Yhden tilan torppareista ei voida puhua missään tapauksessa yhtenä ryhmänä. Monet tekijät vaikuttivat siihen, millainen kohtalo torppareilla oli. Torppareilla käytössään ollut maa-ala oli ratkaisevin tekijä. Torpparien asemaa ei voi tarkastella ainoastaan yhden tekijän, kuten päivätöiden kautta. Torpat, joissa oli eniten maata, oli myös eniten vuokravelvollisuuksia.
Heillä vuokrat nousivat eniten joko päivätöiden tai parselien muodossa. Toisaalta suuri maa-ala takasi yleensä suuremman varakkuuden. Vuokrat olivat suhteessa torpan varallisuuteen. Vaikka osalla torppareista velvollisuus oli suurempi, niin heille velvollisuuksien suorittaminen ei tuottanut ylitsepääsemättömiä ongelmia.
Näissä varakkaammissa torpissa hallinta siirtyi useimmiten sukupolvesta toiseen suvun sisällä. Varattomammissa torpissa suvun ulkopuolisia vaihdoksia tapahtui herkemmin. Torpan perustamisaika oli ratkaiseva. Aikaisimmin perustetuissa torpissa asema oli vakaampi kuin uusimmissa torpissa. Torpan sijainti vaikutti samoin asemaan. Tietyn alueen torpille kehittyi erilainen asema. Kauempana asuneilla torppareilla parselien osuus oli suurempi ja päivätöitä vähemmän. Aiemmista tutkimuksista poiketen Köyliön kartanossa veroparselit olivat osassa torpista tärkein vuokramuoto ja kartanolle tärkeä tulonlähde.
Kartanon torpat olivat eriytyneet ja eriytyivät entisestään vuosina 1784-1862. Kartanon toiminta organisoitui omistajien muuttaessa pysyvästi asumaan kartanoon. Tilanhoito tehostui; torpista otettiin enemmän irti, mutta toisaalta niiden erikoispiirteet huomioitiin entistä paremmin. Uusia torppia perustettiin. Köyliön kartanossa ei ollut yhtä ainoaa kehityssuuntaa, vaan useita erilaisia polkuja. Torppien aseman kehityksestä voidaan löytää viisi erilaista linjaa. Viisi valittua torppaa ovat tyyppiesimerkkejä kehityslinjoista. Osittain torppien kohtalot olivat monen sattuman summa. Jokaisella torpalla oli yksilöllinen kehityksensä. Nämä torpat kuvastavat erilaisten suuntalinjojen pääpiirteitä.
Hyyryn torppa on oiva esimerkki tuiskulalaisesta torpasta. Tuiskulan torpparit olivat omalaatuinen ilmiö niin Köyliössä kuin aiempien tutkimuksien mukaan yleensä. Torpparin maa-ala oli suhteellisen suuri. Hyyryssä maata oli 56 tynnyrinalaa. Torppa oli perustettu jo vuonna 1740-luvulla ja oli näin Köyliön vanhimpia. Torpassa oli vakiintunut tavaksi, että saman suvun edustaja jatkoi uutena torpparina. Hyyryn torpassa päivätöiden sijasta tärkeimmäksi vuokraksi tulivat veroparselit. Torpasta toimitettiin viljaa ja voita. Tuiskulalaiset torpparit olivat Köyliön torpparien varakasta väkeä. Toisaalta he eivät kuuluneet kaikista rikkaimpiin. Viljavero köyhdytti hieman kassaa.
Suurimmat pinta-alat olivat harvinaisia muualla kuin Tuiskulassa. Nummiston torpassa oli paljon maata. Siellä pinta-ala oli 56 tynnyrinalaa. Nummiston torpassa oli kovimmat päivätyövelvoitteet. Vuokra nousi nopeasti kolmeen päivään viikossa ja lisäksi torpalla oli vähäinen viljavero. Nummiston torppa sijaitsi lähellä kartanoa ja se oli perustettu 1780-luvulla, kuten moni muu torppa. Suvussa siirtyminen oli täällä periaatteena. Nummistossa ei yhdessä vaiheessa kuitenkaan ollut perijää, joten torppa siirtyi uskotulle rengille. Nummiston torppa oli varallisuutensa puolesta kartanon kärkeä. Kovemmat vuokrat pystyttiin maksamaan suuren pinta-alan ansiosta.
Hakalan torppa perustettiin samoihin aikoihin kuin Nummisto ja se sijaitsi samalla suunnalla. Nummiston torpasta se erosi pienemmällä maa-alallaan; sillä maata oli 28 tynnyrinalaa, joka oli hyvin tyypillinen määrä muille kuin Tuiskulan torppareille. Muutenkin Hakalan torppa oli hyvin keskimääräinen. Viljavuokraa ei ollut, päivätyöt nousivat tasaisesti kahdesta päivästä kolmeen viikossa 50 vuoden aikana. Hakalan omaisuus oli myös keskimääräistä luokkaa. Rasitukset nousivat, mutta hitaammin kuin Nummistossa. Niihin pystyttiin vastaamaan, mutta pienempi maa-ala rajoitti varallisuuden kasvua.
Samoihin aikoihin perustettu Asplund sijaitsi samoilla seuduilla. Asplundin kohtalo erosi suuresti Hakalasta ja Nummistosta. Sen maa-ala oli vieläkin pienempi; se oli ainoastaan 14 tynnyrinalaa. Toisaalta päivätöitä tehtiin vain yksi viikossa ja myöhemmin vuokramaksu loppui tyystin. Asplund olikin käsityöläistorppa, mikä osaltaan vaikutti sen elämään.
Torppaan tuli aina uusi suvun ulkopuolinen muurari. Ammatin jatkuminen oli tärkeämpää kuin suvussa säilyminen. Asplundin torppa oli suhteellisen varaton.
Voitoisten torppa perustettiin vasta huomattavasti myöhemmin. Käynnistämisvaikeudet huomioitiin kartanossa ja torpassa vuokra oli muita alhaisempi. Pinta-alatietoja torpasta ei ole käytössä, mutta koska perustaja raivasi itse torppansa, voidaan olettaa sen olleen pieni. Vähäisestä vuokrasta huolimatta Voitoisten torppa oli vielä 1850-luvulla kartanon köyhimpiä.
Jos torpparien asemaa katsoo esimerkkitilojen kautta, voidaan sanoa, että torppien sopimusoikeudellinen asema oli kohtuullinen suhteessa torpan varallisuuteen. Vuokra oli sopiva; varakkaammista torpista kerättiin enemmän veroa ja uusista ja varattomammista torpista vähemmän. Asema oli tässä suhteessa vakaa. Vuokra oli suhteessa saatavissa oleviin tuloihin. Torppien ongelma ei niinkään ollut niiden sopimusoikeudellinen asema, vaan taloudelliset resurssit.
Käytettävissä oleva maa-ala määräsi torpan tulot, kuten muillakin tiloilla.
Kokouksen loppupuolella Jaakko Ojala ja Simo Nummi esittivät vielä sanoin ja kuvin Pyhän Henrikin vaellusreittiä Turusta Kokemäelle.
Ennen kokousta tohtori Ritva Kava esitelmöi kuvanveistäjä Emil Cedercreutz`in elämästä ja hänen töistään otsikolla Taiteilija Emil Cedercreutz`in elämäntyö
Seuran ensimmäinen puheenjohtaja ehti kolmena kautenaan luotsata toiminnan vakaille ja turvallisille uomille. Tässä kokouksessa hän jätti tehtävän Hannu Orpon käsiin. Kokous pidettiin Korkeassa Tammessa eikä kokousesitelmää tällä kerralla ollut. Paikalla oli kuitenkin runsas joukko keskustelemassa tulevaisuuden tavoitteista, kiittämässä Ristoa ja valamassa uskoa uuteen puheenjohtajaan. Axel Cedercreutz myös esitteli Köyliö-Taksvärkki-hankkeen viimeisimmät kuulumiset.
Kokous pidettiin Eurassa Nauravassa Lohikäärmeessä. Ennen kokousta nautittiin kahvit ja tutustuttiin kokouspaikan, Euran kunnan ylläpitämän esihistoriallisen ajan näyttelyn, arkeologisiin hautalöytöihin ja niiden pohjalta suunniteltuihin koruihin ja vaatteisiin asiantuntevan Mari-oppaan johdolla. Varsinaista esitelmää kokouksessa ei tämän lisäksi pidetty.
Kokouksessa esiteltiin juuri valmistunut KUM- hankkeen tietokanta. Esittelijöinä toimivat hankkeen johtaja Kalevi Salmi ja tietokannan tekijä Jouko Korpinen.
Esityksen jälkeen päätettiin, että hanke ja tietokanta esitellään lehdistölle ja radiolle ja sen jälkeen kunnanvaltuustolle.
Jaakko Ojala esitteli KUM-projektia sekä patsashanketta. Patsashanke herätti vilkkaan keskustelun patsaasta ja sen paikasta. Axel Cedercreutz kertoi Emil Cedercreutz -säätiön olevan valmis maksamaan patsaan valamisen sekä järjestämään pienimuotoiset avajaiset. Muut kustannukset tulisivat yhdistyksen hoidettaviksi.
Syyskokous pidettiin Cedercreutz- museolla. Tutustuminen upeaan museoon korvasi esitelmän.
Kokouksen päätteeksi Paula Härkälä kertoi köyliöläisten muutosta Amerikkaan 1900-luvun alussa. Lisäksi Tommi Virtanen esitti haastattelunauhoitteen muodossa tuloksia Yttilän kylähistoria -tilaisuudesta.
Köyliön paikalliset sananparret ja sanonnat
Toimittaja Niilo Ihamäki kertoi valloittavaan tapaansa tästä kiinnostavasta aihealueesta.
Kalevi Salmi esitteli Tommi Virtasen kanssa kokoamaansa Köyliö-julkaisua. Päätettiin julkaista ko. teos, mielellään vielä syksyn aikana.