Mikko K. Heikkilän kirjoitus: Kustaa-kuninkaan käskyt ja Köyliö: Heinärikki lähti, Lalli jäi (lakitta)
Ruotsin kansallispäivää vietetään vuosittain 6. kesäkuuta. Tänä vuonna Suomessakin olisi paikallaan huomioida kyseinen päivä, sillä silloin tulee kuluneeksi 500 vuotta Kustaa Eerikinpoika Vaasan (1496‒1560) valitsemisesta Pohjolan valtakuntien Tanska-johtoisesta unionista irrottautumassa olleen Ruotsin valtakunnan kuninkaaksi. Samalla myös suomalaiset saivat uuden kuninkaan. Pitkälti taloudellisista syistä Kustaa-kuningas käskytti valtakunnassaan toteutettavaksi luterilaisen uskonpuhdistuksen Saksanmaalla edellisellä vuosikymmenellä alkaneen protestiliikkeen innoittamana. Reformaatioon kuului opillisten muutosten ja kirkon omaisuuden kruunulle takavarikoinnin ohella myös kansankielen käytön lisääminen. Suomen kielen laajamittaisempi kirjallinen käyttö alkoi 1530-luvun jälkipuoliskolla keskeisten uskonnollisten tekstien suomentamisesta. Koska juuri luterilainen kristinusko nosti kansankielet aiempaa suurempaan arvoon, soikoon Suvivirsi jatkossakin kirkkojen lisäksi myös kouluissa. Kristinuskoallergiasta kärsiville kerrottakoon, että suomen kielen sana virsi tarkoitti alun perin runolaulua.
Kustaa Vaasan käskyjen seurausvaikutukset olivat keskimääräistä suuremmat Köyliössä. Turun hiippakunnan piispan omistama Köyliön kartano eli suurmaatila otettiin 1540-luvulla Ruotsin kruunun omistukseen, josta se 1570-luvulla luovutettiin yksityisomistukseen. Myöhemmin, 1740-luvulla, kartano siirtyi ruotsalaiselle Cedercreutz-suvulle, jonka omistuksessa Vanhakartano on edelleen.
Keskiajan katolisten pyhimyskulttien ja Turun piispantilan lähdön myötä Köyliöstä lähti myös hiippakunnan nimikkopyhimys piispa Henrikin eli herra Heinärikin väitetty punainen silkkinen ns. kallolaite. Heinärikin murhapaikan tuntumaan rakennettu, miltei suoraan Köyliönjärvestä kohonnut Lähteen eli Kirkkokarin kappeli jäi kuitenkin vielä joksikin aikaa pyhiinvaelluskohteeksi. Uudelleen pyhiinvaelluskohde Kirkkokarista tuli 1950-luvulla. Heinärikin surmaaja, Lallin talon isäntä, sen sijaan jäi pysyvästi myös uuden ajan Köyliöön, jossa hänen muistonsa säilyi vuosisadasta toiseen vahvana. Vastapuolensa gloorian himmetessä Lallin status alkoi vähitellen nousta saavuttaen huippunsa 1900-luvulla. Koska harva tutkijakaan tietää asiasta, mainittakoon Lallista ja Köyliöstä puhuttaessa, että Köyliössä todella oli keskiajalla Lalli-niminen maatila, jonka heinään viittaava nimi on sopusoinnussa asiakirjatietojemme kanssa Köyliönjärven rantojen keskiaikaisista heinäniityistä. Niihin perustuu myös kylännimi Karhia(la). Keskiajalla Lalli oli yksi lukuisista Köyliön piispankartanon alaisista maatiloista, joita lampuodit eli vuokraviljelijät asuivat ja viljelivät. Piispankartanon ajan päättymisen myötä Lallin tila autioitui 1500-luvun puolivälissä. Koska Lallin tilusten pohjoisraja oli myös pitäjän eräs keskiaikainen pohjoisraja, Lallin lienee alkujaan täytynyt olla jotenkin erityinen Köyliön maatilojen joukossa. Piispa Henrikin surmaajan jälkeläisiltä takavarikoidusta maatilasta syntyneeksi Köyliön piispankartano ilmoitettiin jo keskiajan puolella. Muun muassa vanha tilannimi Katila viittaa takavarikoinnin tehdyn Turun piispa Catilluksen aikana 1266‒1286. Piispa Henrikin surmavirteen, keskiajan suomen kielen sanataiteelliseen mestariteokseen, sisältyvä maantieteellinen kuvaus Köyliöstä vastaa historiallista todellisuutta; käyrä järvi, mutkainen joki sekä mm. Lähteen ja Lall(o)i(la)n maatalot parin hevoskyytipäivämatkan päässä Varsinais-Suomesta.
Mikko Heikkilä, monitieteisen diakronisen kielentutkimuksen dosentti Tampere
Kirjoitus perustuu Mikko Heikkilältä Alasatakunnassa 1.6.2023 julkaistuun Näkökulma-kirjoitukseen Uuteen uskoon Kustaa-kuninkaan käskystä.